|
|
|||
|
19.08.2008 - 18:48
Äippä oli käyny keräilemässä viikonloppuna sieniä ja sen oli tarkotus tehä tänään sienipiirakkaa, mutta kun se tuli sitten kipeeksi, niin minäpä tein senkin. Mukava oli tehdä, hieman vaihtelua noihin makeisiin leivonnaisiin. Aivan todella ihanaa piirakkaa, en olisi uskonut, että näin hyvää sentään tulee. Tätä sitten iltapalana ja huomenna aamiaiseksi xD P.S Moni varmaan saattaa ihmetellä, että kun oon 15v ja tykkään sienistä.... Tarvitset: Voitele piirakkavuoka, tämä annos riittää aika isoon vuokaan. Tee taikina, nypi ensin kuivat aineet ja voi sekaisin, lisää vielä lpuksi maito ja hämmennä esimerkiksi lusikalla. Painele taikina vuokaan ja myös reunoille lusikalla jauhoja apuna käyttäen. Laita syrjään odottamaan. Valmista täyte. Pilko sipuli, parika ja pekoni aika pieneksi ja kanttarellit sitten vähän isommiksi paloiksi. Kuumenna kanttarelleja paistinpannulla kunnes niistä haihtuu ylimääräinen neste pois, lisää sitten voinokare ja sipuli-, paprika- ja pekonisilppu. Paista niitä vielä pieni hetki. Levitä täyte pohjalle. Sekoita munat ja kerma kulhossa ja kaada se täytteen päälle. Ripottele pälle juustoraastetta ja paista uunissa 200 asteessa kauniin ruskeaksi.
Kategoria:
Suolaiset leivonnaiset
|
Kirjoittaja
Kategoriat
Ystäkirja
Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =) |
||