Viikonloppuna haluttiin herkutella ja kun mustikka-aikakin alkaa olla käsillä, niin leipaisin tällaisen kaakun. Tarjoiltiin tämä vadelmasoseen kanssa, vaikka mansikka olisi varmaan käynyt paremmin tämän kanssa, tai ei välttämättä tarvitse mitään, koska tuossa on nuo mustikat. Joka tapauksessa ihanaa ja mustikkaista <3

24 cm irtopohjavuokaan

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
150 g voita
1 kananmuna
½ dl kylmää vettä

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
3 dl mustikoita

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Mittaa pohjan kuivat aineet kulhoon ja pilko kylmä voi joukkoon. Vatkaa sähkövatkaimella murumaiseksi. Sekoita kananmuna ja vesi keskenään ja sekoita nopeasti taikinaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Valmista täyte sekoittamalla kaikki mustikoita lukuun ottamatta. Levitä osa täytteestä vuokaan taikinan päälle, ripottele mustikoita ja laita taas täytettä. Tee muutama tällainen kerros. Paista kakkua 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua.