Kummitätini tuli meille tänään ja on viikonlopun yli, joten piti leipoa sitten jotakin. Mitään en ole vielä tänä kesänä mansikoista tehnyt, joten piti ostaa kaupasta espanjalaisia mansikoita kakkua varten! Yhdistelin kakkuun sitruunaa ja mansikkaa, joka on hyvä yhdistelmä, sitä muutkin syöjät kehuivat :) Kokeilin kakkuun noita tollasia laineikkaita pursotuksia. Olen "pelännyt" niiden kokeilua, mutta ihan hyvinhän ne onnistu!

20 cm vuokaan

Pohja:
4 kananmunaa
sokeria saman verran kuin munien tilavuus
vehnäjauhoja saman verran kuin munien tilavuus

Kostutus:
1 ½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
1 ½ dl lemon curdia
2 dl kuohukermaa
1 prk sitruunanmakuista rahkaa
1 rkl sokeria

Päälle:
mansikoita (n. 4 dl)
1-2 prk Flora Vispiä
sokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot varovaisesti. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes kakku irtoaa vuoan reunasta ja on kauniin värinen. Kumoa ja anna jäähtyä. Halkaise kakku kolmeen osaan. Yhdistä kostutukseen tuleva maito ja vaniljasokeri. Laita alin pohja lautaselle ja kostuta se. Vaahdota kuohukerma ja yhdistä siihen rahka ja sokeri. Levitä kostutetulle pohjalle puolet lemon curdista ja puolet rahkavaahdosta. Laita keskimmäinen pohja päälle, kostuta ja täytä lopuilla täytteillä. Laita päällimmäinen pohja päälle ja kostuta. Vaahdota Flora Vispi ja mausta. Pursota kakun reunoille. Halkaise mansikat ja asettele kakun päälle.