|
|
|||
|
29.06.2010 - 18:56
Keski-Suomessa saa ihanaa Litukka-nimistä perunarieskaa, mutta sitä ei myydä tosiaan kuin siellä vaan. Teki sitä niin kovasti mieli, että halusin kokeilla itse sen valmistusta. Eihän tästä samanlaista tullut, mutta perunarieskaa kuitenki ja hyvää sellasta ♥ 4 isoa rieskaa 2 ½ dl vettä Sekoita kylmän nesteen joukkoon muut aineet. Levitä taikina leivinpapereille neljäksi isoksi ja ohueksi rieskaksi. Pistele rieskat ja paista 250 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes pinnassa on ruskeita pilkkuja.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
31.05.2010 - 14:41
Ryynirieska on nannaa ja se häviää ainakin meillä alta aikayksikön. Päätin opetella sitäkin sitten tekemään, ohjeella, jonka äiti on joskus aikoinaan repinyt sanomalehdestä. Taivaallista munavoin kanssa<3 6 dl maitoa Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi ja lisää ohrasuurimot. Anna hautua levyn jälkilämmöllä kannen alla ½-1 tuntia. Lisää rasva vielä lämpimään puuroon niin, että se sulaa. Lisää rieskapohjaan loput ainekset. Paista leivinpaperilla vuoratulla pellillä 225 asteessa noin 30 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
15.05.2010 - 15:40
Äiti oli repinyt jostain Savon Sanomista tän leipäohjeen ja pyyti kokeilemaan. Ja ei mua tarvinnu monesti käskee :D Tuli kyllä herkkua..! 3 leipää 8 dl vettä Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi, suola, porkkanaraaste, siemenet, ruisjauhot, hiutaleet ja leseet. Lisää voisula ja jauhoja pikku hiljaa, kunnes taikina on kimmoisaa. Anna taikinan kohota lämpimässä. Jaa se sitten kolmeen osaan. Leivo leiviksi ja kohota. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.
Kunnostauduin tänään myös tuossa auringon otossa ja sain jopa jo rusketusrajat itelleni! Liekö syy sitten ahkeran porkkanan syönnin vai antibioottikuurin, joka kuulemma herkistää auringolle. Tuolla ulkona on kyllä niiiiiiin ihana keli, ai että <3 Pelkäsin jo, että se kesä ei ikinä tule, kun viime viikollakin sato vielä lunta, mutta nyt on jo onneks päälle 27 astetta ulkona :D Lomaankaan ei oo enää kun joku kolme viikkoo, jeee! P.S. Älkää antako ton kuvan havuhässäkän häiritä, se on joku äitin juttu vissiin taas :D Laitan vielä pari biisiä tähän, joita tulee varmasti kuunneltua kesällä enempi ja vähempi <3 Ja ois niitä voinu vaikka kuinka monta vielä laittaa ;D
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
14.04.2010 - 18:15
Tällaisia sämpylöitä tein viikonloppuna. Tykkään tehä sämpylöitä ite ja niistä nyt melkein aina tulee parempia kun kaupan! Muistathan muuten osallistua arvontaan! 24 kpl Taikina: 30 g hiivaa Pinnalle: Liuota hiiva maitoon, lisää raastettu porkkana, sokeri, suola ja kaurahiutaleet. Sekoittele jauhoja taikinaan pikkuhiljaa ja alusta loput yhdessä voin kanssa. Anna taikinan kohota lämpimässä. Kaada se sitten jauhotetulle pöydällä ja jaa ensin kahtia ja sitten molemmat puolikkaat 12 osaan. Pyörittele sämpylöiksi, kohota leivinliinan alla, voitele vedellä ja ripottele seesaminsiemeniä pintaan.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
15.01.2010 - 16:51
Eilen pääsin aikasin koulusta ja teki mieli sämpylää, joten tuumasta toimeen ;) Aineksia laitoin ihan omasta päästä, mutta näistä tuli kyllä tosi hyviä ja pehmeitä! Eli kannattaa kokeilla :) Kuvassa sämpylä on täytettynä kinkulla, juustolla, salaatilla, tomaatilla ja hampurilaiskastikkeella, noinkin tosi hyvää :P Ja aaah, nyt on viikonloppu!<3 12 isoa sämpylää 5 dl kädenlämpöistä vettä Päälle: Murenna hiiva veden joukkoon ja anna liueta. Lisää suola, hunaja, oregano, murskatut valkosipulinkynnet, kauraryynit ja osa jauhoista. Alusta joukkoon loput jauhot ja voi. Anna taikinan kohota lämpimässä ja kaada se sitten pöydälle. Jaa kahteentoista yhtä suureen palaan. Pyörittele palat pitkulaisiksi sämpylöiksi. Asettele sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinalla peitettynä. Voitele vedellä ja ripottele päälle juustoraaste. Paista 225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
07.05.2009 - 19:08
Näitä leivoin jo joskus viikonloppuna. Halusin kokeilla jotakin aurinkokuivatuista tomaateista ja tungin niitä näihin sitten. Minusta näistä tuli ainakin aika hyviä, kiva "italiaisen" makuisia :) Voishan nämä tietenkin tehdä ihan pelkkiin vehnäjauhoihin, mutta näin tulee varmaan terveellisempiä 8) 24 kpl 50 g hiivaa Murenna hiiva veteen ja anna liueta. Lisää oregano, suola, sokeri, aurinkokuivattujen tomaattien palat ja osa jauhoista. Alusta loput jauhot ja öljy taikinaan, alusta kunnes se ei tartu enää käsiin ja tuntuu hyvältä. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Kaada taikina pöydälle ja jaa kahdeksi palaksi. Pyörittele palat pötkyiksi ja jaa molemmat 12 osaan. Pyörittele pyöreiksi ja anna vielä kohota leivinliinan alla. Paista kohonneet sämpylät 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Halutessasi voit voidella sämpylät vedellä ennen paistoa.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
13.04.2009 - 11:43
Tämmöstä leipää tuli eilen tehtyä, että sain ajan jotenkin kulumaan keskellä ei mitään ;) Eipä tää nyt mitään hurjia määriä tuota "neljää viljaa" sisällä, mutta sisältääpä kuitenkin vähäsen. Tosi hyvää ja pehmosta tästä ainakin tuli ja kun mun serkutki tuli just meille, niin nekin sano, että tää oli hyvää :) Jauhojen määrä meni vähän multa ohi, mutta jos taikina tuntuu liian löysältä niin voi laittaa sitten vähän enemmän... :D Mut tää oli aika löysää taikinaa. 2 leipää 2 dl neljän viljan puurohiutaleita Mittaa hiutaleet ja vesi kattilaan ja keitä ne puuroksi. Sekoita puuro ja maito kulhossa, odota että se on tarpeeksi jäähtynyt ja murenna sitten hiiva siihen. Mausta suolalla ja sokerilla. Sekoita osa jauhoista taikinaan, alusta loput jauhot käsin. Lisää alustuksen loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota liinan alla, kaada se sitten pöydälle ja jaa kahteen osaan. Leivo taikinat leiviksi ja nosta pellille. Anna vielä kohota ja paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
01.04.2009 - 20:09
Viimeks kun tein nuita ohraleipäsiä, niin tuli tehtyä kanssa tämmösiä sämpylöitä. Pizzapulla nimi tulee siitä, kun s-marketista saa niitä pizzapullia :) Näistä tuli herkullisia ja pehmeitä ja valmistuskin oli helppoo. Ja kun on "päälliset" sisällä, niin ei tarvitsekaan erikseen voidella tai mitään. Taikina: Valmista taikina. Liuota hiiva veteen, lisää sokeri, suola ja osa jauhoista. Alusta loput jauhot ja öljy taikinaan. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinalla peitettynä. Sekoita mausteketsupin ainekset sekaisin kupissa. Kaada kohonnut sämpylätaikina jauhotetulle pöydälle ja kaulitse se ohuehkoksi neliskanttiseksi levyksi. Levitä mausteketsuppi levylle ja ripottele päälle paprikakuutiot, kinkut ja juustoraaste. Kääri rullalle. Leikkaa pötköstä 12 samankokoista palaa, laita ne pellille ja litistä vähän. Kohota ja paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
25.03.2009 - 17:03
Nallen ohrahiutalepaketin kyljestä löytyi tällainen ohje, jota sitten kokeilin. Sovelsin kyllä ohjetta aika paljon sen mukaan, mitä meiltä löytyi. Näistä tuli tosi hyviä ja pehmeitä! Uskoisin, että ei huomenissa enään paljoo näkyile... 10 kappaletta 2 ½ dl vettä Yrttiöljy: Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja anna liueta. Lisää sokeri, suola, valkosipulin kynsi ja ohrahiutaleet. Alusta jauhot ja öljyt taikinaan. Anna taikinan kohota lämpimässä. Kaada se jauhotetulle pöydälle, pyöritä tangoksi ja jaa kymmeneen palaan. Laita palat pellille leivinpaperin päälle ja litistä jauhotetuilla käsillä. Kohota liinan alla. Tee yrttiöljy sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Töki leipiin sormella kuoppia ja voitele ne öljyllä. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
08.03.2009 - 14:54
Eloveena-kauraryynipaketin kyljestä bongattu ohje tässä vähän muunneltuna :) Nää sämpylät on kyllä helppoja tehdä, jos ei tavallinen pyörittely innosta. Näistä tulee kanssa jotenkin pehmeempiä, kun normaaleista pyöreistä sämpylöistä. Kannattaa testata, on nimittäin tosi herkullisia! :) n. 25 ruutua 3 ½ dl porkkanasosetta Sekoita porkkanasose ja vesi keskenään ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liuota siihen hiiva, lisää suola, sokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita vehnäjauhot ja öljy taikinaan puulastalla, taikina saa jäädä aika löysäksi. Taputtele taikina pellille leivinpaperin päälle, leikkaa ruuduiksi ja anna kohota liinalla peitettynä. Voitele vedellä ja ripottele päälle halutessasi esim. kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
20.01.2009 - 20:25
Tänään pyöräytin tällaiset patongit. Tosi nopea tekoisia. Itse kun olen tässä herkässä kasvuiässä, niin pitää saada ruokaa pöytään ja nopeesti nälän yllättäessä ;) Oon muuten kasvanu tässä nyt 1,5 senttiä, wuhuu, kohta meen äitistä ohi!! Tämä patonki on kyllä aika hyvää. En kovin paljoa vielä maistellut, mutta pehmeää ja maukasta ainakin tuoreeltaan. Eipä pitäisi paljoa jäädäkään seuraavaan päivään ;) Sitten yks kysymys: haittaako, kun mulla on yleesä aina kuvissa toi sama "pilkkuseinä" taustana? Meillä vaa on aika surkee valaistus että se on iltasin oikeestaan ainut paikka missä voi kuvata... 2 patonkia Taikina: Täyte: Voiteluun: Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja anna liueta. Lisää sokeri, suola ja osa jauhoista vispilällä sekoittaen. Alusta loput jauhot ja öljy joukkoon. Anna kohota lämpimässä. Valmista sillä välin patonkien täyte. Pehmennä voita hetki mikrossa, mutta se ei saa sulaa! Puserra valkosipulinkynnet voihin ja mausta suolalla. Kaada taikina leivinpöydälle ja jaa se kahtia. Kaulitse molemmat palat neliöiksi. Levitä puolet täytteestä toiselle levylle ja puolet toiselle. Kääri patongit tiiviiksi rulliksi. Kohota liinan alla, tee patonkeihin veitsillä viillot ja voitele vedellä. Paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Sain muuten tänään opelta suklaalevyn :)
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
27.12.2008 - 16:32
Vanhempien pyynnöstä tein tätä Tapaninpäivänä, koska se oli loppunut kaupasta jo pari päivää ennen joulua. Itse en kovin makeista tai mausteisista leivistä tykkää ja en normaalisti syö kaupan joululeipää ollenkaan, mutta tämä oli ihan hyvää minusta(kin) että söin :) Ohje oli jostain Vaasan kirjasta... 2 leipää 5 dl piimää
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
29.11.2008 - 14:09
Hieman suolais-painotteista on nyt mun blogissa, mutta kyllä makeitakin juttuja tulee taas tuota pikaa =) Tänään tein tällasta leipää, mistä on ollut puhetta, lisäks oli kiva kokeilla leipävuokaa. Tästä tulin omasta mielestäni maukasta ja ihanan pehmeää. Aika perusleipää kumminkin. 1 kpl 2 ½ dl maitoa Liuota murusteltu hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola ja kaurahiutaleet ja sekoittele tasaiseksi. Alusta vehnäjauhot taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu voi. Voitele leipävuoka hyvin öljyllä ja kaada taikina siihen. Kohota ja paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
15.10.2008 - 15:21
Tein tänään ihan vaan huvikseen sämpylöitä. Päädyin porkkanasämpylöihin ja halusin muotoon vaihtelua, joten tein näistä sitten solmusämpylöitä. Näistä tuli aika muhkeita ja maku oli kohillaan. Eka näytti aika pieniltä, mutta ne kohos sitten kumminkin aika reippaasti. Osan päälle ripottelin seesaminsiemeniä ja auringonkukansiemeniä, kun äiti tykkää niistä. Tein 24 kappaletta. Tarvitset: Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Murenna hiiva raasteen joukkoon. Lämmittä maito kädenlämpöiseksi ja kaada joukkoon. Mausta suolalla ja siirapilla. Lisää grahamjauhot ja osa vehnäjauhoista. Alusta loput jauhot taikinaan ja lisää loppuvaiheessa öljyä. Alusta tasaiseksi ja kohota lämpimässä paikassa. Kaada kohonnut taikina pöydälle ja jaa paloiksi. Leivo pötköiksi ja solmi. Kohota sämpylät ja paista sitten 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes ovat nätin värisiä.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
13.09.2008 - 13:01
Me tehtiin näitä perjantaina kotitaloustunnilla ja tein sitten vielä lauantaina itselleni, kun olin yksin kotona. Helppoja ja aika nopeita tehdä. Täytteeksi voi laittaa muutakin, mutta minä laitan nyt tähän yhden salaatin ohjeen. Tästä annoksesta tulee jotain kolme pitaa, riippuu miten isoja/paksuja teet. Annoksen voi niin moninkertaistaa kun vain haluaa. Tarvitset: Salaatti Salaatinkastike Tee pitaleipien taikina. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää sokeri, suola ja grahamjauhot. Alusta joukkoon vehnäjauhot ja öljy. Laita taikina lämpimään paikkaan kohoamaan. Kun taikina on kohonnut, jaa se kolmeen osaan ja leivo paloista ensin pallot ja taputtele ne sitten ohuiksi letuiksi. Kohota hetki ja paista 250 asteessa noin 8 minuuttia. Tee paistumisen aikana salaatti. Keitä makaroonit pehmeiksi ja pilko vihannekset. Yhdistä kaikki ainekset. Tee kastike sekoittamalla kaikki keskenään, lisää sitten salaatin joukkoon. Halkaise paistuneet pitaleivät ja täytä salaatilla, voit laittaa myös esimerkiksi juustoa väliin.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
07.09.2008 - 20:53
Taas teen sämpylöitä, no ei se mitään. Oli ihan tosi hyviä sämpylöitä, tosi pehmeitä ja muhkeita. Ja vähän terveellisempiäkin ehkä.
Tarvitset: Muussaa perunat haarukalla kulhossa. Raasta kuorittu kesäkurpitsa ja porkkana karkeaksi raasteeksi perunan joukkoon. Lisää maito, hiiva, sokeri ja suola ja sekoittele kunnes hiiva liukenee. Lisää kaurahiutaleet ja osa jauhoista, sekoita jollain kauhalla kunnes taikina on sopivaa alustettavaksi. Alusta loput jauhot ja lopuksi öljy taikinaan. Et pakolla tarvitse kaikkea jauhoa, mutta sitä kuluu vähän enemmän, kuin normaalisti, koska vihannekset tuovat taikinaan kosteutta. Anna taikinan kohota vähän ja leivo siitä sitten sämpylöitä, itse tein 24 ja ihan sopivan kokoisia tuli. Kohota sämpylät liinalla peitettynä jossain lämpimässä paikassa. Voitele vedellä ja ripottele ruishiutaleita pinnalle.Paista 225 asteessa kypsiksi, noin 12 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
03.09.2008 - 19:51
Tänään rupesin illalla vielä jotakin väsäämään, kun tuli vaan leipomishimo ja kuulemma kaikkee makeeta meillä pakkaset täynnä. nO tällaset leivät pyöräytin, ja voin sanoo, et ihan vähään aikaan en oo näin hyvää leipää syöny :) Tuli nimittäin tosi hyviä, ei kuitenkaa pelkkää vehnäleipää. Todella herkullista varsinkin lämpimänä voin kanssa. Leipiä tulee kolme tai neljä. Itse tein kolme ja aika isoja tuli. Tarvitset: Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Lisää porkkanaraasteeseen hiiva ja kädenlämpöiseksi lämmitetty maito. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut, lisää sitten siirappi ja suola. Ala sekoittaa taikinaan pikkuhiljaa kauraryynejä, ruissihtijauhoja ja grahamjauhoja. Laita myös vehnäjauhot pikkuhiljaa ja ala alustaa, kun et enää oikein pysty sekoittamaan vispilällä tms. Alusta mukaan jauhot (ei ole pakko kaikkia, jos tuntuu, että taikinasta tulee muuten liian kovaa) ja loppuvaiheessa öljy. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä. Muotoile taikinasta niin monta leipää, kun haluat, ja laita ne pellille. Kohota vielä ja paista sitten 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
23.08.2008 - 18:10
Sämpylävimman saaneena pyöräytin muutamat sämpylät, ihmettelen itekin, miten nopeesti ne tuli :D Ihan hyviä sain niistä omasta mielestäni, mutta kyllä äiti ja mummo osaa tehä vielä parempia :P Taikinasta tulee 24 sämpylää. Tarvitset: 5dl vettä tai maitoa Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, sokeri, pellavansiemenrouhe ja ruis- ja kaurahiutaleet. Anna turvota hiukan. Sekoita joukkoon myös osa jauhoista ja alusta sitten loput jauhot ja öljy taikinaan. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista eikä tartu enää käsiin, se on valmista. Anna taikinan kohota jossain lämpimässä paikassa sen aikaa että se kaksinkertaistuu. Itselläni siihen meni 20 minuuttia aikaa. Vaivaa sitten taikinaa hiukan pöydällä ja jaa se 24 osaan. Pyöritä palat sämpylöiksi ja laita pellille, voit litistää sämpylöitä hiukan, joka kannattaa tehdä esimerkiksi silloin, jos aiot tehdä sämpylöistä hampurilaisia. Anna kohota vielä ja paista sitten 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
24.07.2008 - 16:14
Tällainen resepti tuli Elovena-paketin kyljessä vastaan, kokeilin ja tosi hyvää tuli. Laitan sen tänne nyt vähän muokattuna. Tarvikkeet: 5dl kädenlämpöistä vettä Liuota hiiva veteen, sekoita mukaan suola, sokeri, öljy ja kauraryynit. Hämmentele sekaisin esim. puuhaarukalla tmv. Lisää jauhot pikkuhiljaa ja sekoita tasaiseksi. taikinan pitää olla niin pehmeää, että puuhaarukalla voit sen loppuun asti sekoittaa. Kaada taikina voidellulle, mielellään reunalliselle uunipellille. Taputtele käsin tasaiseksi, jauhoja apuna käyttäen. Voitele munalla ja ripottele kauraryynejä päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, älä paista liian pitkään, ettei sämpylöistä tule kuivia. Kun ovat vähän jäähtyneet, niin leikkaa taikinapyörällä itseäsi miellyttävän kokoisiin paloihin.
Kategoria:
Sämpylät ja leivät
|
Kirjoittaja
Kategoriat
Ystäkirja
Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =) |
||