Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.05.2010 - 21:02

Tehtiin äitin kanssa viikonloppuna uunipuuroa, kun molemman teki mieli jotain puuroo :) Aika nannaa siitä tulikin, varsinkin ton mustikkasopan kanssa oli ihanaa!

2 dl ohrasuurimoita
1,3 l maitoa
3/4 tl suolaa

Rasvaa suuri uunivuoka, kaada ohrasuurimot sen pohjalle ja laita maito ja suola päälle. Paista 150 asteisessa uunissa kolme tuntia. Syö kiisselin kanssa.

22.03.2010 - 21:15

(Kirjotin tähän äsken pitkät selostukset, mutta onnistuin painamaan jotain ja se hävis, stna -.-') Joo eli pyöräytin itelleni iltapalaks tällasia, kun alkoi hirmusesti tehdä mieli. Lisäksi olin justiin päivällä hyppytunnilla löytänyt tällaisen ihanan ohjeen täältä. Lisäsin itse taikinaan vielä kanelia, joka sopi siihen tosi hyvin. Näillä lähti kyllä makeannälkäkin, vaikken syönyt kuin muutaman. Suosittelen kyllä kokeilemaa, koska nää on todellakin ihania!<3

noin 20 kappaletta

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1,5 dl öljyä
2 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
ripaus kanelia
mustikoita

Vatkaa munat ja sokeri, lisää maito, öljy ja keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Vältä liikaa vatkaamista. Kuumenna lettupannu ja laita syvennyksiin hieman rasvaa. Annostele taikinaa pannulle ja ripottele pinnalle mustikoita. Paista noin minuutin verran molemmilta puolilta. Tarjoile siirapin ja mustikoiden kanssa.

28.09.2009 - 16:22

Lainasin kirjastosta ihan huvikseni Annabel Karmelin lapsille suunnatun keittokirjan Äidin kanssa keittiössä. Kirjassa oli helppoja ja hauskoja ohjeita, joita lapset voivat tehdä itse. Löysin kirjasta ohjeen, jolla voi tehhä ite myslipatukoita. Oli pakko sitten kokeilla ;) Näistä tuli ihan hirmu hyviä! Jopa parempia kuin kaupan, vaikka näissä ei oo ees suklaatakaan :D Muutin ohjetta vähäsen, tässä niin kuin minä tein.

n. 14 kpl

75 g voita
1 dl ruokosokeria
3/4 dl siirappia
3½ dl kaurahiutaleita (osan voi korvata myös leseillä)
½ tl suolaa
5 kuivattua aprikoosia pieneksi pilkottuna
1 dl rusinoita
30 g kookoshiutaleita
30 g pekaanipähkinöitä rouhittuna

Sulata voi, sokeri ja siirappi kattilassa. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset, jotka olet ensin sekoittanut keskenään. Vuoraa noin 20x20 cm vuoka leivinpaperilla ja painele seos tiiviisti vuokaan. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa palasiksi. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

Kirjoittaja

 

 
real time tracker
 
 
 

  


Ystäkirja

Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =)

Nooran ystäväkirja