|
|
|||
|
29.09.2009 - 12:53
Mulla ei ollu tänään ollenkaan koulua, joten oli sitten aikaa tehdä muutakin. Kuten esimerkiksi lukea historian kokeeseen -.- Mutta tein tässä aamupäivällä tällaista piirakkaa, kun alkoi tehdä mieli ja sain muuta tekemistä lukemisen sijaan ;) Tästä tuli hyvää ja pehmoista, aika tavallista piirakkaa. Pohja: Päälle: Kuori omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi ne ohuiksi siivuiksi ja sekoita sitruunamehutilkan kanssa. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään yhdistetyt kuivat aineet, maito ja voisula ja kaada taikina leivinpaperoidulle puolipellille. Asettele päälle omenalohkot ja ripottele pintaan kanelisokeria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Kategoria:
Makeat piirakat
|
Kirjoittaja
Kategoriat
Ystäkirja
Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =) |
||