Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.06.2009 - 16:06

Sadepäivän iloksi leivottiin pullapiirakkaa :) Ja samalla korkattiin meiän "raparperisato". Ohje on Yhteishyvän ruokalehdestä 6/08, eli viime vuodelta. Tuli tosi hyvää :P Minulle tulee mausta mieleen se cokis-pillimehu.

Pohja:
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
2 tl kardemummaa
7-8 dl vehnäjauhoja
50 g voita sulatettuna

Täyte:
500 g raparperinvarsia pilkottuna
2 dl sokeria
2 tl kanelia
½ sitruunan kuori raastettuna

Päällys:
1 dl sokeria
3 kananmunaa
400 g kermaviiliä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva siihen, lisää suola, sokeri ja kardemumma. Alusta jauhot joukkoon pikku hiljaa ja lopuksi sulatettu voi. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Laita kaikki täytteen ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Sekoita päällyksen ainekset keskenään. Kauli pullataikina pellin kokoiseksi, jätä reunat hieman korkeammiksi. Levitä ensin täyte pullapohjalle ja sen päälle vielä kermaviilitäyte. Paista uunissa 200 asteessa 25 minuuttia.

Kategoria: Makeat piirakat
Kirjoittaja

 

 
real time tracker
 
 
 

  


Ystäkirja

Käyhän vastailemassa ystäväkirjaani =)

Nooran ystäväkirja